Nuorisotyö
- Nuorisotoimi tekee lasten
ja nuorten parissa ennaltaehkäisevää työtä yhdessä
muiden toimijoiden kanssa. Keskeisimpinä yhteistyömuotoina koulun
kanssa on osallistuminen erilaisten tapahtumien järjestämiseen,
joiden kautta saadaan vaihtelua koulupäivään. Tavoitteena on,
että nuorisotyöntekijät ovat tuttuja lapsille ja nuorille ja
myös opettajille, jolloin molemminpuolinen lähestyminen on helppoa.
Tällöin yhteistyötä voidaan tehdä esim. läksypiirien
ja erilaisten ryhmätoimintojen järjestämisessä. Nuorisotyöntekijä
voi olla myös aikuisena tukihenkilönä lapselle tai nuorelle.
- Nuorisotyön käytössä
olevat resurssit ja mahdollisuudet tulee muistaa ja huomioida myös oppilashuoltotyössä.
Lisätietoja:
JÄMSÄ
- Nuorisotoimi